Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Eetu Hyvärin jaksokohtainen raportti Italian EM-kilpailuista

Kuva
Italian EM-kilpailujen henkilökohtaisessa kilpailussa suomalaisista korkeimmalle sijoittunut Eetu Hyväri avaa seuraavassa tekstissä oman kilpailunsa kulkua jaksokohtaisesti. Kuten tilastoista huomaa, niin Eetu kalasti kilpailussa todella hyvän suorituksen, jonka mukaan pääsette alapuolisen tekstin lukemalla. Jakso 1. (Sektori 4, pooli 6) Ensimmäisen kisapäivän aamu valkeni harmaana ja vesisade alkoi samoihin aikoihin kun menimme aamupalalle. Säännusteen mukaan vettä olisi tulossa päivän aikana pahimmillaan 50mm. Itse aloitin kalastuksen nelossektorilta. Kansainvälisen kontrollerin avatessa pooliarvontakuoren selvisi, että poolini virtasi aivan hotellin vieressä ja matka sinne tehtiin kävellen. Saavuin poolille hyvissä ajoin ja virittelin kamat kasaan. Onneksi poolillani oli silta, jonka alla sain viritellä vehkeitä ja odotella jakson alkua, vettä nimittäin tuli taivaan täydeltä. Pooli näytti varsin hyvältä ja tiesin, että kalaa siinä olisi reilusti. Poolin alaosalla oli hiem

Yhteenvetoa Italian EM-kisoista

Kuva
Italian EM-kilpailut on käyty. Suomen joukkue taisteli viimeiseen asti mitalista, mutta jäi lopulta niukasti 12 pistettä kolmossijasta sijoittuen viidenneksi tasapisteissä neljänneksi tulleen Slovakian kanssa. Neljällä jokijaksolla Suomen joukkue taisteli täysin tasapäisesti mitalin pokanneiden Ranskan ja Puolan kanssa, mutta järvijakso oli tällä kertaa kompastuskivi, jonka vuoksi mitali jäi saavuttamatta. Kultaa voittaneelle Tsekin joukkueelle ei kukaan voinut mitään, mutta nuori joukkueemme säilyi silti viimeiseen asti mitalitaistossa mukana. Taakse jäi mm. kisaisäntä Italia ja kestomenestyjä Englanti jäi 45 pisteen päähän. Harjoitusviikko ja viralliset harjoitukset Ennen kisahotelliin siirtymistä saimme onkia harjoitusviikolla kaikenlaisissa olosuhteissa aina kirkkaasta savisameaan veteen. Kalastus oli treenialueiden kovasta kalastuspaineesta johtuen selvästi vaikeampaa kuin heinäkuun treenireissulla, mitä pidemmälle treeniviikko meni, niin sitä vaikeammaksi kalastus muuttui.