Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Treenireissu Italiaan 16.-20.7

Kuva
Torstai 16.7 Reissu alkoi joukkueen kokoontumisella Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta lento kohti Müncheniä lähti klo. 6:30. Münchenin lentokentältä vuokrasimme sitten kaksi henkilöautoa, joilla lähdimme ajelemaan kohti Italiaa. Matkalta soittelin majoitukseen sekä kahdeksi ensimmäiseksi päiväksi mukaamme tulleelle oppaallemme Sandro Soldarinille ja yritimme veikkailla saapumisaikaamme majoitukseen. Italiaan päästyämme tukala kuumuus iski, kun pysähdyimme ensimmäistää kertaa huoltoasemalle ja nousimme autosta ulos. Lämpötila oli +38, eli aivan liian kuuma kalastukseen. Sandro olikin jo etukäteen sanonut, että kalastus onnistuu aamulla ja illalla, mutta päivällä on liian kuuma. Lopulta saavuimme Tioneen ja kävimme tekemässä ensimmäisen katsauksen kisajokena toimivaan Sarcaan nelossektorin kohdilla. Kävimme vielä ruokakaupassa ja hakemassa kalastusluvat, jonka jälkeen aloimme etsiä majoitusta. Pikku harhalenkin jälkeen löysimmekin majapaikkamme, jossa Sandro jo meitä

EM-joukkueen perhokalastuskurssit Vanhankaupunginkoskella

Kuva
Perhokalastuksen EM-joukkue järjestää elo-syyskuun vaihteessa yhteistyössä Ruodon kanssa kolme perhokalastuskurssia Helsingin Vanhankaupunginkoskella. Kaikki kurssipäivät ovat sijoitettu ns. parhaaseen nousuaikaan eli mahdollisuudet ison  meritaimenen saamiseen ovat erittäin hyvät. Myös kirjolohta on koskessa tuohon aikaan runsaasti. Kaikilla kursseilla paikalla on vähintään kaksi EM-joukkueen jäsentä, joten kurssilaisille on tarjolla tasokasta ja henkilökohtaista opastusta. Ensimmäinen kurssi on perhokalastuksen alkeiskurssi, jossa käydään läpi perustekniikat ja välineet. Tämä kurssi on tarkoitettu aloittelijoille ja hetken lajia harrastaneille. Kaksi seuraava kurssia ovat puolestaan perhokalastuksen jatkokursseja, jotka ovat tarkoitettu lajia jo harrastaneille henkilöille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja oppia uusia tehokkaita perhokalastustekniikoita. Jatkokursseilla käydään läpi perustekniikoiden lisäksi ainakin ns. ranskalaistekniikkaa, longnymphingiä ja muita kisaka

Treenireissu lähestyy

Kuva
Kesä etenee, joukkueemme jäsenten karsintakausi on ohi, kaikki saivat ongittua finaalipaikat ja hupikalassakin on keritty käymään jo useaan otteeseen. Parhaillaan valmistaudumme kisapaikoille suuntautuvaan treenireissuun, jonne lähtevät kaikki joukkueemme kalastavat jäsenet varhain torstaiaamulla. Tavoitteenamme on saada peruskuva kisavesistä ja siellä tarvittavista tekniikoista. Reissu onkin ajoitettu juuri ennen 2kk harjoituskiellon alkua. Käymme kalassa viitenä eri päivänä, tavoitteena on kalastaa jokaisella kilpailusektorilla ja näin ollen saada tärkeää tietoa kisapaikkojen luonteista sekä tarvittavista tekniikoista, joita on vielä aikaa treenata kuntoon ennen kisoja. Myös oppaamme Sandro Soldarini tulee mukaamme pariksi ensimmäiseksi päiväksi opastamaan paikallisten vesien kalastuksessa. Sandrolta saamamme ennakkotiedot kertovat, että tällä hetkellä kalastus ei ole kisavesillä helpoimmasta päästä. Italiassa on ollut kovat helteet ja varsinkin järvi on ollut viime aikoina va

Heittoharjoittelua 7.7.2015

Kuva
Italian treenireissu lähestyy ja päätimme Hyvärin Eetun kanssa käydä hakemassa tuntumaa pituusheittämiseen. Kimmokkeena testiin oli joukkueen jäsenten kova WhatsApp-vääntö eri siimoista ja niiden ominaisuuksista. Arveluiden mukaan kisajärvellä (Lago Nembia:  http://www.trentinoeffc.it/en/section-5 ) viimeiset jaksot ratkaistaan heittämällä pitkälle.. :) Eetu testaamassa Valitsimme molemmat mukaan ns. "parhaan normijärvivavan" ja kassillisen siimoja. Eetu otti mukaan suosikkinsa Vision GT Four 10`#7 ja itse valitsin Mackenzie dtx-g2 10`#7. Verrokiksi mukaan tuli oma luottovapani meritaimenen kalastukseen, Guideline ACT4 9`#8, jolla normaalisti siima poistuu horisonttiin. Epätieteelliseksi testipaikaksi valittiin Hietsun rantanurmi ja heittosuunnaksi sivuvastainen (järvellähän on aina vastatuuli). Molemmat heittivät n. 10 heittoa / setti ja pisin tulos mitattiin siitä kohdasta, mihin perho laskeutui. Itse testi ei saanut kummassakaan aikaan sen suurempia oivalluk